3. helmikuuta 2015

1. Kultainen sydänriipus



"Älä odota. 
Aika ei ole ikinä juuri sopiva."

- Napoleon Hill



Oli rauhallinen sunnuntai-ilta. Halgenin kartanon jokaviikkoiset illalliskutsut olivat päättyneet hetkeä aiemmin ja herrasväki itse oli vetäytynyt omiin tiloihinsa. Juhlat olivat venyneet perinteen mukaisesti yön pikkutunneille, vaikka aikomus oli aina vain syödä hyvin ja nauttia seurasta ennen aikaista nukkumaan menoa.



Johan Halgen suuteli avopuolisoaan ja tunsi miten kuohuviini pehmitti yhä hänen päätään. Aamulla pitäisi taas osoittaa maailmalle, että Johan pärjäsi isänsä jalanjäljissä perimänsä maanlaajuisen elektroniikkayrityksen johtojana. Mutta siihen oli vielä aikaa. Johan aikoi nauttia illan huumasta vielä hetken. Mahdollinen väsymys olisi huomisen ongelma.



”Ihana ilta! Se itämainen kasvishomma oli tosi hyvää”, Miisa huokaisi ja pyörähti lattialla niin, että Johan sai ihailla hänen uutta yöpaitaansa joka suunnasta.
”Se oli malai koftaa kultaseni, olet syönyt sitä vaikka kuinka monta kertaa aiemminkin, etkä ikinä muista sen nimeä.” Johan naurahti ja kaappasi naisen syliinsä. ”Mutta voidaan kutsua sitä tästä lähin Miisan kasvishommaksi.”
”Pöh, ei se ole niin justiinsa”, Miisa tuhahti ja alkoi kutittaa Johania.
Mies alkoi ulvoa naurusta ja yritti saada otetta naisen käsistä.  




”Hei, odota! Mulla on sulle jotakin”, Johan sanoi ja Miisa lopetti kutittamisen. ”Ajattelin antaa tämän vasta hääpäivänä, mutta ajattelin, että sille voisi olla käyttöä aiemminkin.”

Johan ojensi Miisalle pienen rasian ja nainen nappasi nopeasti käsiinsä. Rasian pinta oli himmeästi hohtavaa mustaa samettia. Miisa silitti sitä hetken sormillaan, ennen kuin avasi rasian ja kaatoi sen sisällön kämmenelleen. Rasiasta paljastui kultainen sydänriipus, jossa oli kultainen ketju. Miisa henkäisi ilahtuneena.

”Ihana.”

Johan auttoi korun Miisan kaulalle. ”Ajattelin antaa mun sydämen sulle jo ennakkoon.”



Kuukausi ennen häitä Miisa istui Johanin toimistossa ja naputti jalallaan kärsimättömästi lattiaa. Hän oli odottanut jo puoli tuntia, että Johan saisi kiireisen työtehtävänsä valmiiksi ja lähtisi hänen seurakseen maistamaan kakkuja.

Miisa halusi valita kakun täytteet itse, vaikka he olivat palkanneet kaupungin halutuimman hääsuunnittelijan ja kondiittorin vastaamaan siihen liittyvistä järjestelyistä. Miisa oli ollut puoli vuotta dieetillä häiden takia ja halusi juhlissa herkutella täydellisellä kakulla. Hääpäivänä, kun sitä sai syödä mielin määrin.



”Käyn samalla sovittamassa mekkoa”, Miisa sanoi ja sai vastaukseksi tietokoneen näppäimistön tasaista naputusta. ”Sunkin pitäisi sovittaa sitä pukua. Ja päättää se solmukejuttu. Tai mitä meinaat sen kanssa tehdä. Kun vissiin halusit siihen sen oudon härpäkkeen…”
Miisa jatkoi ja mietti pelasikohan Johan oikeasti pasianssia työtehtävien sijaan. Ei kukaan täysjärkinen voinut keskittyä noin kovasti mihinkään tylsään sopimukseen. Eihän niihin tarvinnut laittaa, kuin nimet alle!



”Kuule Miisa, mulla menee tässä vielä hetki. Täytyy soittaa Elberylle, kun tässä on vähän epäselvyyksiä.” Johan sanoi irrottamatta katsettaan näytöstä. ”Sopiiko, jos menet sinne ja mä tulen, kunhan pääsen? Käydään lounaalla sitten sen jälkeen.”



Miisa nyrpisti nenäänsä ja lähti hyvästelemättä Johanin työhuoneesta. Mies ei edes huomannut. Johanin sihteeri Mira istui pöytänsä takana ja vilkaisi Miisaa kulmiensa alta. Mira ei sanonut mitään, mutta arvioiva katse ärsytti häntä suunnattomasti.



”Tapaan Johanin kaupungilla”, Miisa sanoi. ”Me valitaan hääkakku.” Hän lisäsi vielä ja kohensi ryhtiään.

Jostain syystä Mira sai aina Miisan tuntemaan itsensä tungettelijaksi miehensä toimistossa. Mira nyökkäsi Miisalle hyvästiksi, mutta ei vastannut mitään. Miisa livahti nopeasti ovesta ulos ja mietti, miksei Johan voinut palkata itselleen mukavampia työntekijöitä. Ehkä hänen pitäisi huomauttaa miehelle asiasta.



Miisa katseli peilikuvaansa ja ihaili morsiuspuvun sileää pintaa. Mekko istui hänen yllään, kuin nakutettu, olihan se hänelle tehty. Miisa keimaili hetken peilin edessä ja mietti, ettei täydellisesti istuvassa mekossa ollut varaa maistella kovin paljoa kakkua tai se ei enää kuukauden päästä mahtuisi päälle. Tosin joillakin ylimääräinen makea varastoitui ystävällisesti vain rintavarustukseen. Ehkä Miisa olisi yhtä onnekas?

.

Miisa istui morsiusliikkeen penkillä, kun Johan asteli sisälle.

”Sori, että kesti”,  Johan aloitti. Mies oli hiukan hengästynyt ja hänen poskensa punoittivat hiukan. ”Siinä meni vähän kauemmin, kuin piti ja kaupungilla oli ruuhkaa. Kuljettaja jätti parin korttelin päähän, kun pääsin kävellen nopeammin.”



”Mä kävin jo siellä. Ei ne voinu odottaa. Mutta otin vaniljamoussen, mansikan ja kinuskin. Kondiittori sanoi, että se on klassikko.” Miisa sanoi ja yritti hymyillä hiukan.
Miisaa kiukutti, mutta hän päätti ettei näyttäisi sitä miehelle. Tai ei ainakaan järjestäisi kohtausta kaupungilla. Asiaa ehtisi puida kotonakin.

”Niinkö? No, se kuulostaa hyvältä. Hienoa. ”

Kumpikin oli hetken vaiti. Miisa katseli käsiään. Manikyyri pitäisi uusia.



”Kuule, mulla jäi työasiat vähän kesken. Siellä on täys rumba päällä, kun Saksan konttorissa kävi se sekaannus. Mun on ihan pakko mennä takaisin. Itseasiassa just nyt.” Johan sanoi ja vältteli Miisan katsetta.

”Entäs ne sun tädin illanistujaiset? Ei olla nähty niitä aikoihin ja se on soitellut siitä koko viikon.” Miisa tivasi. Hän ymmärsi, että Johanilla oli kiireitä töissä, mutta rajansa kaikella. Eihän nyt sentään kaikkea voi perua jonkun typerän tilaussekaannuksen takia.

”Mene sä. Kerro niille, että tulen ensi kerralla, kyllä ne ymmärtää tämän.” Johan sanoi. Sitten hän nousi ja seisahtui Miisan eteen. ”Ja mä tiedän, että säkin ymmärrät. Rakastan sua. ” Johan sanoi ja suuteli Miisan otsaa. Johanin puhelin alkoi soida ja tämä ryntäsi ulos liikkeestä samalla siihen vastaten.



Miisa vetosi päänsärkyyn ja pääsi livahtamaan Halgenin tädin ja sedän luota suunniteltua aiemmin. Johanin sukulaiset olivat kyselleet kilpaa hääsuunnitelmista ja päivitelleet Johanin puuttumista. Miisa tuumasi kaipaavansa raitista ilmaa ja käveli kotiin juhlista. Matkaa oli vain muutama kortteli, mutta korkokengät hiersivät jalkoja vietävästi. Miisa päätteli, ettei nyt ollut hänen iltansa.



Jappe Siltavaara seisoi Halgenin kartanon edessä ja kurtisti kulmiaan, ennen kuin tervehti Miisaa. Hän ei selvästikään ollut odottanut naisen saapuvan näin aikaisin. Jappe oli talon vartija ja pariskunnan turvamies. Miisan mielestä harvinaisen huumorintajuton tyyppi, mutta Johan oli kertonut tämän olevan entinen sotilas ja hyvin pätevä työssään.



Miisa nousi portaat ulko-ovelle ja kirosi kenkiään. Talo näytti pimeältä, mutta ovi oli auki.



”Olen kotona, Johan!” Miisa huhuili ja sytytti valot aulaan. Ei vastausta. Kodinhoitaja ja siivojakin olivat jo lähteneet kotiin.

Miisa oli juuri menossa keittiöön, kun hän kuuli tömistelyä yläkerrasta. Miisa nousi portaat ja päätteli äänien tulevan käytävän ainoan suljetun oven takaa.



Miisa pysähtyi ovelle ja painoi korvansa sitä vasten. Sisällä oli ihmisiä, eikä äänien perusteella voinut erehtyä siitä, mitä sisällä tapahtui. Miisa raotti ovea. Johan ja Mira muhinoivat keskelle makuuhuonetta. Kumpikin oli alusvaatteisillaan, eikä huomannut ovella lymyilevää Miisaa.



Miisa sulki oven ja käveli kuin lumottuna ruokailuhuoneeseen. Hän istui pöydän ääreen ja yritti käsittää mitä juuri oli tapahtunut. Hänen Johanillaan oli toinen nainen. Eikä kuka tahansa nainen, vaan se ärsyttävä Mira, joka sai Miisan aina tuntemaan epävarmaksi. Miisa nielaisi.



Miisan katse eksyi pöydällä olevaan maljakkoon. Hän oli saanut maljakon kukat Johanilta edellispäivänä, tämän oltua taas sovittua myöhempään toimistolla. Olikohan hän silloinkin ollut Miran kanssa? Miisa istui pöydän ääressä, kunnes kuuli jonkun poistuvan talosta. Sitten hän nukkui loppuyön vierashuoneessa. Kun Miisa aamulla heräsi, niin Johan oli lähtenyt jo töihin.



Miisa päätti mennä Johanin toimistolle keskustelemaan tilanteesta. Kun hän astui sisään, Johanin sihteeri Mira istui pöytänsä takana kuin mitään ei olisi tapahtunut. Nainen ei ollut huomaavinaankaan Miisaa.



Miisa kokeili Johanin työhuoneen ovea, joka oli lukossa.

”Johan on palaverissa”, Mira tokaisi pöytänsä äärestä. ”Mäkin olen lähdössä”, hän lisäsi. Miisa taisteli pitääkseen äänensä vakaana ja naamansa peruslukemilla. Hän väänsi kasvoilleen hymyn ja kääntyi Miraan päin.

”Selvä. Mä odotan.”




”Selvä”, Mira vastasi ja hymyili takaisin ilottomasti.

Mira nousi työpisteensä äärestä ja käveli ovelle. Miisa joutui väistämään, jotta nainen ei olisi törmännyt häneen. Mira hymyili Miisalle koko ajan ja Miisa tunsi suurta halua tönäistä nainen päin seinää.



Miisa istui Miran tietokoneen ääreen ja alkoi tutkia tiedostoja.



Mira oli jättänyt koneen päälle, joten Miisa ei tarvinnut edes salasanaa sen tutkimiseen. Koneella oli paljon Johanin yhtiöön liittyviä tiedostoja, joista Miisa ei ymmärtänyt mitään. Lopulta Miisa äkkäsi koneessa muistitikun ja alkoi tonkia sen sisältöä.



Selattuaan aikansa tiedostoja, Miisa huomasi kansion, jossa oli kuitteja rahansiirrosta. Johanin tililtä oli siirretty huikeita summia ulkomaiselle pankkitilille. Lisäksi Miisan silmiin osui osakkeita, joita oli siirretty pois Johanin nimistä.

Miisa sulki tiedostot ja poistui hämmentyneenä toimistosta. Vastaanoton poika huikkasi hänelle iloisesti hyvästit, mutta Miisa oli niin ajatuksissaan, ettei tajunnut edes vastata.



Miisalla oli entistä suurempi tarve keskustella Johanin kanssa. Johan kuitenkin onnistui välttelemään Miisaa pari päivää. Lopulta Miisa päätti, että juttelisi miehen kanssa, kun tämä tulisi vastaan.

Oli alkuilta ja Miisa käveli kartanon portista sisälle. Pihavalot paloivat ja sisällä näkyi hiukan valoa. Silti oli omituisen hiljaista.



Miisa seisahtui ovelle. Ilmakin tuntui raskaalta ja pysähtyneeltä. Miisa muisti edellisen kerran, kun oli tullut kotiin, jossa oli epäilyttävän hiljaista. Paitsi, ettei silloin edes ollut hiljaista. Epämiellyttävä tunne oli kuitenkin tuttu.



Olohuoneessa näkyi valoa, muualla oli pimeää. Miisa astui ovesta ja seisahtui. Johan nukkui sohvalla. Miisan kurkkua kuristi. Hän vinkaisi ja ryntäsi Johanin luokse.



Johan oli yltä päältä veressä. Miisa tuijotti miestä, eikä kyennyt liikkumaan. Hän ei uskaltanut liikkua, ei edes huutaa. Johan ei liikkunut, eikä hengittänyt. Johan oli kuollut.



Miisa alkoi hitaasti peruuttaa huoneen ovelle. Sitten hän purskahti itkuun. Miisa itki ja huusi, kunnes kuuli takaansa yskäisyn. Miisa ei ollut yksin.



Miisa kääntyi hitaasti ja pyyhki kyyneliään. Mira seisoi oviaukossa ja ojensi kätensä Miisaa kohti. Miran kädet olivat veren peitossa ja hän osoitti Miisaa aseella.

”Senkin typerä lehmä. Tulit liian aikaisin.” Mira tuhahti.

Miisa nieleskeli tyhjää ja hikkasi.



”Mitä tapahtui?” Miisa kuiskasi ja tajusi heti kysymyksensä olevan turha.

”Mitäköhän luulisit? Hetken päästä kaikki jäljet viittaa suhun” Mira vastasi ja heristi asetta Miisalle.

”Mitä?” Miisa ähkäisi.




Jappe ilmestyi Miran taakse ja katseli naisia vakavana.

”Apua, toi on ihan hullu ja sillä on ase!” Miisa vinkaisi ja oli ryntäämässä Japen syliin, mutta mies nosti kätensä ilmaan Miisan eteen. Miisa pysähtyi, kuin seinään.

”Sä kyllä olet pulassa. Saat syytteet murhasta ja tässä on kaksi todistajaa. Sulla on motiivi, mustasukkaisuusmurha. Ne on yllättävän yleisiä, etenkin kun on rahaa pelissä” Jappe sanoi. Sitten mies kietoi kätensä Miran ympärille. Mira hymyili vinosti ja tähtäsi edelleen aseella Miisaa.

Miisaa huimasi. Mira ja Jappe näyttivät mielipuolisilta.



”Miksi?” Miisa kuiskasi ja pyyhki silmiään. Hän oli jälleen purskahtamassa itkuun ja pystyi vain vaivoin pidättelemään kyyneleitä.

”Ootko sä vähän tyhmä?” Mira kysyi. ”Mä saan kaiken. Johan siirsi kaiken mulle, tää kartano ja kaikki rahat on nyt mun. Eikä sitä tarvinnu edes hirveesti kiristää. Anto melkein heti periksi.”

”Mitä me tehdään tolle?” Jappe kysyi ja nyökkäsi Miisaa kohti. ”Lavastetaanko itsemurha vai mitä?”



Miisa pysähtyi vetämään henkeä. Hän oli juossut henkensä edestä kaupungin laidalle. Korkokengät olivat hiertäneet jalkoihin niin syvät rakot, ettei Miisa uskaltanut edes katsoa niitä. Hän oli itkenyt juostessaan Johanin ja itsensä puolesta. Nyt jäljellä oli vain valtava tyhjyys.



Miisa kuuli takaansa raitiovaunun kirskuvan kiskoja vasten. Hänellä oli vain rähjääntyneet korkokengät, hikinen mekko, kaulakoru ja sormessa kimaltava kihlasormus. Miisaa etsittiin ja syytettiin sulhasensa murhasta.

Miisa sulki silmänsä ja veti syvään henkeä. Minä pystyn tähän, pystyn jatkamaan, hän ajatteli ja hoki sitä mielessään.



-----------------------------------



Lc Variksen ensimmäinen osa tai oikeastaan prologi oli aika vauhdikas ja raskas. Kun perus Lc-tarina lähtee käyntiin, niin osat ovat vähän kevyempiä. Olen aiemmin tehnyt LC ja RKC -tarinaa The Sim 3:lla, joten nelosen tekniikka kaipaa vielä vähän totuttelua. Etenkin kameran liikuttelu pelissä on yllättävän hankalaa. Lisää haastavuutta tuo myös se, ettei peliin ole vielä kehitetty paljon poseja, joten yritän lavastaa ilman niitä. Simien ilmeet ja eleet ovat kuitenkin niin hyviä, ettei poseja oikeastaan edes kaipaa.

Mutta kiva, että jaksoit lukea ja kerro toki mitä pidit! Ruusut ja risut ovat tervetulleita. Laitan myös mielläni linkityksiä muihin sims -blogeihin. :)

7 kommenttia:

  1. Todella hyvä aloitus lc:lle. Kamala kohtalo Johanilla, mutta paremmin Miisa pärjää ilman miestä kun kerran petti Miisaa jo ennen avioliittoa. Toivottavasti Miisa pääsee kauas Jappesta ja Mirasta. Jään seuraamaan tarinaasi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja ihana kuulla, että pidit ja jäät seuraamaan tarinaa. :) Johanilla oli tosiaan vähän huono tuuri, mutta kuten sanoit, niin tuskimpa avioliitto Miisankaan kanssa kovin onnellinen olisi ollut, kun Miralla oli näppinsä pelissä.

      Poista
  2. Tosi mielenkiintonen alotus! Ja tosi osuvat ilmeet ym. poseeraukset, etenkin Mira tossa lopussa on tosi häijyn näkönen :D jään kyllä seuraamaan! Kävisikö muuten linkinvaihto Ohjelmointivirheen kanssa? :) Oon koittanut etenkin Sims 4-blogeja löytää, mutta tuntuu olevan aika vähissä, ainakin hyvät blogit.

    VastaaPoista
  3. Kiitos, mukava kuulla, että pidit! Nelosessa simeillä on kyllä mahtavia ilmeitä. Pärjää jopa tarpeen tullen ilman poseja. ;)

    Ja kyllä, linkinvaihdot ovat tervetulleita! Lisäsin jo listaan. :)
    Totta, nelosella tehtyjä blogeja ei kyllä ole tullut vielä kovin paljoa vastaan. Toivotaan siis, että yleistyvät vielä.^^

    VastaaPoista
  4. Vaikka onkin reippaasti yli vuosi tämän osan postaamisesta, nii on pakko kommentoida että olipa huikea aloitus! Kiva lukea välillä tälleen erilailla alkavia tarinoita :3 .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mukava kuulla ja ihanaa että pidit aloituksesta! :)

      Poista
  5. Sain tämänkin nyt vihdoin koulutyön ja lc:n ohella aloiettua, huh :D Ihanan erilainen alku tosissaan, pitää jatkaa lukemista kuhan ehdin ! :)

    VastaaPoista

Piristä minua kommentilla! :)