30. tammikuuta 2017

5. Totuuksia lapsen suusta


Jos uskot, että osaat, sinä osaat. 
Ja jos uskot ettet osaa, olet oikeassa.”

— Mary Kay Ash



Miisa Varis silitteli sitruunapuun oksia huolestuneena. Puu oli päässyt kuivumaan pahasti. Miisa oli istuttanut kaksi puuta Aila-mummin varastosta löytämistään siemenistä. Itseasiassa hän oli istuttanut siemeniä kourallisen, mutta vain kaksi oli itänyt taimeksi ja myöhemmin puuksi asti.



Miisa kasteli puun ja toivoi, että se virkoaisi. Hän oli käyttänyt kaikki säästönsä sekä Aila-mummin perinnön remonttiin, jossa rakennettiin taloon uusi makuuhuone. Huone tuli Miisan tyttären, Sofian käyttöön. Koska raha oli jälleen tiukilla, niin pihapuiden sitruunat tulivat kipeästi tarpeeseen.



”Minä en pidä sitruunoista. Ne ovat niin happamia.” Miisa kuuli takaansa tympääntyneen äänen.

Sofia oli päässyt koulusta ja tullut Miisan huomaamatta tämän selän taakse tarkkailemaan äidin puutarhanhoitoa.

”Mutta sinä pidät sitruunamehusta”, Miisa huomautti ja Sofia huokasi kuuluvasti.




”No, mutta miksi noin hapan naama? Nielaisitko sitruunan?” Miisa kysyi.

”En”, Sofia vastasi. ”Minulla oli huono päivä.”

”Höh. Miksi se nyt oli niin huono?” Miisa ihmetteli.

”Teimme koulussa isänpäiväkortteja. Pasi sanoi, että sen isä on lentokapteeni. Ja sitten se kertoi kaikille, ettei minulla ole isää.” Sofia sanoi surkeana.

”Tottakai sinulla on isä. Hän ei vain ole täällä. Sitä paitsi sinulla on äiti, joka rakastaa sinua senkin edestä.” Miisa vastasi ja halasi Sofiaa tiukasti.




Miisa ja Sofia alkoivat valmistaa päivällistä. Miisa pilkkoi aineksia ja Sofia seisoi tämän takana tarkkailemassa, ettei ruokaan eksynyt mitään ylimääräistä.

”Varo sormia”, Sofia sanoi kuin huomasi Miisan pitävän kiinni sipulista siten, että sormet olivat huolestuttavan lähellä veistä.

Miisa oli monesti saanut haavan sormeensa, muttei silti suostunut antamaan pilkkomista Sofian vastuulle. Veitsi ei sopinut lapsen käteen.




”Käännä se nyt.” Sofia sanoi, kun Miisa paistoi kasvispihviä.

”Eihän se voi vielä olla kypsä!” Miisa vastasi ja kokeili pihviä lastalla. ”Yleensä paistan puolet kauemmin…”

”Siksi ne on aina palaneita. Käännä nyt vain.” Sofia neuvoi.

Miisa antoi periksi ja käänsi pihvin. Se oli ruskistunut juuri sopivasti.



”Miten koulussa muuten menee?” Miisa kysyi.

Miisa annosteli ruokaa lautasille ja ojensi sitten Sofialle täyden lautasen.

”Ihan hyvin. Miten töissä menee?” Sofia sanoi.

”Ihan hyvin. ” Miisa vastasi.




Sofia nappasi suurimman tacon käteensä ja haukkasi siitä ison palan. Taco maistui kamalalta. Sofia irvisti ja nielaisi vaivalloisesti. Sitten hän joi koko vesilasin kerralla.

”Lisäsitkö vielä suolaa näihin?” Sofia kysyi.

”Joo. Arvelin, että ne kaipasivat vielä vähän maustamista. ” Miisa vastasi tyytyväisenä ja haukkasi palan. Miisa nielaisi ja yski hetken vedet silmissä.

”On se parempaa, kuin viimeksi”, Miisa totesi.




Miisa pesi astioita kylpyhuoneessa. Miisa oli juuri saanut viimeisen lautasen puhtaaksi, kun hän horjahti ja nappasi tukea pesualtaasta. Vanha pesuallas narahti ja vesihanan juuresta alkoi tihkua vettä. Miisa kirosi ja potkaisi pesuallasta. Hanasta alkoi suihkuta vettä kahta kovemmin.



Miisa tutki hanaa, mutta ei nähnyt siinä mitään omituista. Ainoastaan siitä roiskui vettä. Miisa kaivoi puhelimen taskustaan ja tuijotti sitä hetken. Miisa voisi soittaa putkimiehelle, mutta hänellä ei ollut varaa maksaa tälle hanan korjauksesta. Niinpä Miisa valitsi ystävänsä Katriinan numeron. Hän ei ollut soittanut Katriinalle aikoihin. Puhelin hälytti kerran ja Katriina vastasi.

”Miisa tässä hei. Vessan hana vuotaa tai siis suihkuaa. Se on nyt suihku. Tuota… voisitko tulla auttamaan?” Miisa sanoi.

Linjoilla oli hetken hiljaista.

”Hei, kiva kuulla sinusta. Olen nyt työmatkalla, enkä pääse avuksi. Kokeile, jos saisit itse hanan korjattua! Joku ruuvi on varmaan vain löystynyt. Ailan työkalupakki on eteisen lipastossa. Ja jos ei onnistu, niin soita putkimiehelle. Etköhän sinä sen saa hoidettua!”

Miisa kiitti Katriina vinkeistä ja sulki puhelimen. Hana suihkutti iloisesti vettä Miisan paidalle. Mitä minä oikein teen? Miisa ajatteli ja huokasi syvään.



Miisa vaihtoi kuivan paidan ylleen ja laahusti eteiseen.

”Lukisitko minulle kirjaa?” Sofia pyysi.

”Sinähän olet jo koulussa. Ja osaat lukea itsekin.” Miisa ihmetteli. ”Mihin sinä siinä minua tarvitset?”

”Lukisitko silti?” Sofia kysyi uudelleen pienellä äänellä.



Hetken Sofia näytti kovin pieneltä ja hauraalta. Miisa päätti, että omat ongelmat saisivat odottaa hetken ja lupautui lukemaan Sofialle. Sofia pyysi Miisaa hakemaan keittiön pöydällä olevan kirjan. Onpas tylsän näköinen! Miisa ajatteli ja poimi kirjan käteensä. Kirjan kannessa luki: ”Joka kodin sähköputkimies”.

”No, hah. Ompas taas hauska juttu”, Miisa mutisi ja ajatteli myrtyneenä vessassa vuotavaa hanaa.



Lopulta Miisa ja Sofia päätyivät lukemaan kumpikin omaa kirjaansa. Miisa ”Joka kodin sähköputkimiestä” ja Sofia ”Yksisarvisen kostoa”.



”Sinun kirjasi on takuulla mielenkiintoisempi, kuin minun!” Miisa tuhahti.
”Onko tuo edes lapsille sopivaa luettavaa? Eiväthän yksisarviset ole kostonhaluisia!”


”Tämäpä on.” Sofia vastasi ovela ilme kasvoillaan. ”Keskity nyt omaan kirjaasi. Se on takuulla hyödyllinen!”



Miisa selasi kirjaa tympääntyneenä. Todettuaan kirjan kuvatkin tylsiksi, Miisa alkoi viimein lukea kirjaa. Kirjassa kerrottiin kodin putkien toiminnasta ja huollosta. Mitä enemmän Miisa luki, sitä enemmän hän alkoi ymmärtää kirjan kuvista ja piirroksista.

”Ehkä tässä on sittenkin jotain järkeä…” Miisa mutisi lukiessaan, eikä huomannut, että Sofia myhäili vieressä tyytyväisenä.



Illalla Sofia meni jääkaapille hakemaan iltapalaa. Jääkapissa oli sinappia, homehtunut juusto, vanhoja oliiveja sekä pari sitruunaa.



Sofia päätti kysyä Miisalta, ehtisivätkö he vielä ruokakauppaan. Miisa oli taas unohtanut käydä kaupassa.

”Äitiii!” Sofia huusi.



Sofia löysin Miisan olohuoneen sohvalta. ”Joka kodin sähköputkimies” oli pudonnut lattialle. Miisa näytti niin väsyneeltä, ettei Sofia viitsinyt herättää tätä.



Aamulla Miisa heräsi selkäsärkyyn. Sohvalla nukuttu yö oli saanut paikat jumiin. Miisa venytteli, meni kylpyhuoneeseen ja liukastui. Miisa kirosi. Lattia lainehti vedestä. Vettä pulppusi iloisesti pesualtaan hanan juurelta. Miisa oli jo unohtanut koko jutun.



Miisa katseli ympärilleen. Koska putkimieheen ei ollut varaa, eikä Katriinasta ollut apua, niin ei jäänyt muita vaihtoehtoja, kuin yrittää itse! Pahus.



Miisa kaivoi Aila-mummin työkalut eteisen lipastosta ja tutki niitä hetken. Hän valitsi ison ja painavan työkalun, jonka muisti nähneensä putkimies -kirjassa. Miisa väänteli kirjan ohjeiden mukaisesti altaan ja hanan jokaista osaa, johon työkalu vain sopi.



Miisa väänsi ja väänsi. Lopulta yksi ruuveista liikahti ja naksahti. Sen seurauksena vedentulo lakkasi. Minä tein sen! Miisa ajatteli ja hyppi riemusta tasajalkaa. Miisa otti ehjästä altaasta puhelimella kuvan ja lähetti sen voitonriemuisena Katriinalle.



Sitten Miisa katsoi jalkoihinsa. Kylpyhuoneen lattia oli veden vallassa ja nyt siinä oli vielä työkalulaatikosta löytyneitä romuja. Miisa pudisti päätään. Hän inhosi siivoamista. Onneksi luuttu löytyi läheltä.



Miisa oli jo töissä, kun Sofia tuli kotiin koulusta. Sofia laahusti huoneeseensa ja painoi valokatkaisijaa. Mitään ei tapahtunut. Sofia kokeili toista valoa ja sekään ei syttynyt.



Sofia ei jaksanut välittää valoista enempää. Ei hän oikeastaan valoja kaivannutkaan. Sofia tunsi olonsa surkeaksi. Pasi oli jälleen ilkeillyt hänelle koulussa. Lisäksi päivä tuntui ilman Pasiakin tavallista ankeammalta.



Sofia asetteli kotiläksyt eteensä pöydälle, tuijotti niitä hetken ja purskahti itkuun.



Itkettyään aikansa Sofia niisti nenänsä. Sitten hän avasi läksykirjan. Tehtävät täytyi tehdä.



Miisa tuli kotiin myöhään yöllä. Jäätelökioskilla oli ollut hiljaista ja Miisa oli tuntenut olonsa turhaksi seistyään tuntikausia jäätelökauha kädessä. Mieluummin hän olisi ollut kotona Sofian kanssa. Talo näytti oudon pimeältä. Edes kuistin pihavalot eivät palaneet.



Sisällä Miisa painoi kaikkia valokatkaisijoita, eikä yksikään toiminut. Sitten hän muisti, ettei ollut maksanut sähkölaskua. Ei siihen oikeastaan ollut rahaakaan, joten Miisa yritti olla ajattelematta koko asiaa. Hän maksaisi, kunhan saisi palkkansa. Miisa kaatui väsyneenä sänkyyn ja nukahti samoin tein.





Aamuyöllä Miisan herätyskello soi. Miisa heräsi ja pakottautui ylös. Hän huomasi nukkuneensa työvaatteet päällä.

Miisa hiipi ulos ja jatkoi matkaansa tonttinsa viereiselle puistoalueelle. Puistossa hän keräsi ja tutki kaikki löytämänsä arvokkaan näköiset kivet sekä kaikki syötävän näköiset marjat ja hedelmät puista ja pensaista. Miisa ja Sofia voisivat syödä niitä aamupalaksi. Miisa tiesi, ettei puistosta saisi kerätä mitään, sillä kaikki oli istutettu koristeeksi. Mutta Miisa toivoi, että yön pimeyden ansiosta kukaan ei huomaisi hänen puuhiaan.



Pari päivää myöhemmin Katriina seisoi Miisan talon edessä. Sofia laahusti ulos Katriina vastaan.



”Hei Sofia. Mukava nähdä sinua pitkästä aikaa! Tietääkö Miisa, että pyysit minut kylään?”



Sofia vastasi, ettei Miisa tiennyt. Sofia kertoi Katriinalle sähkökatkoksesta ja heikosti varustetusta jääkaapista. Sitten Sofia paljasti olevansa yksin aina, kun Miisa oli töissä. Iltaisin oli pelottavaa mennä nukkumaan yksin. Katriina kuunteli hiljaa ja kysyi välillä tarkentavia kysymyksiä.



Onni oli menossa töihin ja sattui näkemään Sofian ja Katriinaan juttelemassa Miisan talon edessä. Katriina huomasi miehen ja tervehti tätä. Sofia pyysi Onnia liittymään seuraan.



”Kuka sinä olet?” Sofia kysyi uteliaasti, kun Onni asteli lähemmäs.

”Minä olen Onni”, Onni vastasi.

Sofia mietti hetken ja innostui sitten.

”Onni! Sinä olet se Onni, josta äiti aina puhuu!” Sofia hihkaisi. Onni näytti hiukan vaivaantuneelta.



”Kerroin juuri Katriinalle, että äiti usein illat ja yöt töissä. Minua vähän pelottaa iltaisin.” Sofia jatkoi sitten varovasti aiempaa puheenaihetta.

Katriina kuunteli vakavana Sofiaa, mutta Onni katseli maata ja pyöritteli käsiään.



”Tulkaa sisälle!” Sofia ehdotti.

Katriina lupasi tulla ja vilkaisi Onnia. Onni valitteli, että hänen on riennettävä töihin. Sitten Onni lähti kiireisin askelin katua poispäin.



Illalla Miisa palasi töistä ja huomasi, että kotona paloivat valot. Miisa ihmetteli, sillä hän muisti aivan selvästi, miten sähkölaitos oli katkaissut virran pari päivää aiemmin.


Sisällä talossa odotti yllätys. Valot paloivat ja Katriina siivosi Sofian kanssa pöydästä iltapala-astioita.  

”Sinun annoksesi on jääkaapissa!” Sofia ilmoitti, halasi Miisaa nopeasti ja riensi television ääreen katsomaan iltapiirrettyjä.



Miisa istui hämmentyneenä pöydän ääreen ja Katriina istui häntä vastapäätä.
”Maksoin sähkölaskun.” Katriina töksäytti.

Miisa tunsi punastuvansa, eikä keksinyt mitään järkevää sanottavaa. Häntä nolotti, että Katriina oli joutunut maksamaan heidän sähkönsä.

”Käytiin Sofian kanssa myös kaupassa.” Katriina jatkoi.



Miisa ei vieläkään keksinyt mitään sanottavaa.

”Miten teillä oikein menee?” Katriina kysyi.

”Ei sinun olisi tarvinnut…” Miisa sopersi. ”Minä yritän, ihan tosissani. Korjasin sen hanankin. En ole koskaan aiemmin korjannut vessanhanaa. Mutta sitä laskua en voinut maksaa. Kaikki raha meni Sofian huoneeseen…”

”Kyllä minä ymmärrän.” Katriina sanoi hiljaa ja Miisa keskeytti selityksensä.

”Minulla on kaksi tytärtä.” Katriina jatkoi. ”Sain heidät tosi nuorena. Tyttöjen isä ei jaksanut kauaa vauva-arkea, joten hän jätti meidät. Tytöt eivät olleet vielä edes vuoden vanhoja. Oli tosi rankkaa olla kahden pienokaisen yksinhuoltaja. Koko ajan oli rahat loppu ja tuntui, että kaikki muut vain arvostelivat minua.”




Miisa ja Katriina puhuivat Katriinan tyttäristä, sitten Miisan jaksamisesta ja lopulta siitä, miten Miisa voisi vaikuttaa omaan elämäänsä.  Naiset juttelivat kauan. Olohuoneessa Sofia nukahti television ääreen.




Naiset huomasivat sohvalla nukkuvan tytön ja nousivat. Sitten he halasivat pitkään ja seisoivat vain kädet toistensa ympärillä.



Miisa tarkisti, että Sofia nukkui mukavasti. Hän ei hennonnut herättää tyttöä. Nukkukoot sohvalla tämän yön. Miisa hiippaili kylpyhuoneeseen pestäkseen hampaat nukkumaanmenoa varten. Katriinan kysymys pysäytti Miisan.



”Oletko vielä kertonut hänelle Samposta?” Katriina kysyi.

”En.” Miisa vastasi.

”Eikö tytön olisi hyvä tietää edes jotain isästään?” Katriina yritti.

”Ei ole. Se mies on idiootti. Hän hylkäsi meidät heti, kun sai tietää raskaudesta.” Miisa sanoi ja paukautti kylpyhuoneen oven perässään kiinni.



Katriinan kehotuksesta Miisa keskusteli jäätelökioskin omistajan kanssa ja sai neuvoteltua itselleen välillä päivävuoroja. Täten hän voisi olla useampana iltana Sofian seurana.

Eräänä päivänä Miisa oli juuri lähtenyt töihin, kun tontille saapunut vieras soitti ovikelloa.



Sofia riensi avaamaan.

”Oho! En tunne sinua. En saa pyytää sinua sisälle.” Sofia sanoi, ennen kuin mies ehti avata suutaan. Sofia työntyi miehen eteen, sulki oven ja meni terassille.

”Voidaan jutella täällä kuistilla!” Sofia ilmoitti.



 ”En ole nähnyt sinua ennen. Kuka sinä olet?” Sofia kysyi ja katseli miestä kiinteästi.

”Tuota, hei vain. Onkohan Inka kotona?” Mies kysyi.

”Tarkoitat varmaan Miisa. Jostain syystä äiti tykkää käyttää sitä nimeä. Hän on nyt töissä. Kuka kysyy?” Miisa vastasi.

”Oletko sinä Inkan tytär?” Mies kysyi yllättyneenä.

”Siis Miisan. Ja totta kai!” Sofia nauroi. Mies ei tainnut tietää mistään mitään.





”Kuinka vanha sinä olet?” Mies kysyi.

”Olen seitsemän vuotta.” Sofia vastasi. ”Sinulla on muuten saman värinen tukka ja saman väriset silmät, kuin minulla!” Sofia sanoi ja nauroi taas, kun mies näytti vähän kalpenevan. ”Oletkohan sinä minun isäni?”

”Tuota, minä olen Sampo. Kyllä minä taidan olla sinun isäsi.” Sampo sanoi hämmentyneenä.



”Kumarru vähän!” Sofia pyysi.

Sampo kumartui ja miehen ollessa sopivan korkealla, Sofia syöksyi halaamaan tätä.

”Onpa kivaa, että minulla on isä!” Sofia riemuitsi.



--------------------------------------------------------------


Tästä tuli hieman rauhallisempi ja arkisempi osa, kuin edellisistä. Lisäksi aloitin osan kuvaamisen ennen kuin taaperot ilmestyivät. Tämän takia Sofian taapero -ikä tuli kokonaan ohitettua. Noh, seuraavan lapsen kohdalla sitten!

Olin alun perin suunnitellut, että Sofia tapaisi isänsä vasta teini-ikäisenä ja että Miisa järjestäisi tapaamisen. Sampo kuitenkin päätti tulla vierailulle monta kertaa ennen tätä, joten pitihän se ottaa mukaan tarinaan. Mielestäni LC -tarinoissa juuri parasta on pelin omat, yllättävät tapahtumat, jotka sekoittavat mukavasti kaavailemaani juonta.

Toivottavasti piditte jälleen osasta! Otan taas mielelläni palautetta vastaan. Seuraava osa ilmestyy helmikuun aikana. Minulla on nyt sopivasti hieman aikaa pelailla Variksen tarinaa eteenpäin. :)

3 kommenttia:

  1. No jopas siellä oli vierasta kerrakseen. Saa nähdä, miten asiat mutkistuvat, kun Sampo tietää Miisan oikean nimen ja Sofia tietää isästään. Sofialta eivät ainakaan isä- ja äitiehdokkaat lopu kesken... :D Jään seurailemaan, hienosti käytät cliffhangeria koukutuskeinona ;)

    VastaaPoista
  2. Luin näin aamupalaksi kaikki osat putkeen, pidän kovasti tarinastasi! Miisa on tosi sympaattinen hahmo, ja hyvin olet jaksanut pitää kiinni Miisan taustasta ja siitä johtuvasta uusavuttomuudesta. Linkitän tarinasi blogiini! :)

    VastaaPoista

Piristä minua kommentilla! :)